Autotallin remontti – 3 syytä, miksi autotallin remonttia ei aloiteta

Sisällysluettelo

Autotallin remontoimisen aloittamisen esteet liittyvät hommassa alkuun pääsemiseen. Täytyy siivota vanhat romut uuden tieltä.

Tässä artikkelissa kerromme muutamia syitä, miksi autotallin remonttia ei koskaan aloiteta.

Likainen autotalli 2

Autotallin tavarakaaos remontin esteenä

Autotallin remontin aloittamisen suurin este on tavarakaaos ja siitä selviäminen. Suomalaisissa kodeissa on varovaisen arvion mukaan keskimäärin jopa 50 000 tavaraa.

Suomalaiset omistavat aineellista materiaa merkittävästi muita eurooppalaisia enemmän. Metsästäjä-keräilijäkulttuurissa menestyi se, joka pystyi keräämään kaloreita, resursseja ja hyödykkeitä eniten. Nykyisessä yltäkylläisyyden ajassa edellämainittu taito on käynyt hyödyttömäksi, koska liika on liikaa. Tavarakasat voivat ärsyttää ja aiheuttaa jopa henkistä kuormaa.

Tavarakasat kannattaa järjestää heti, koska pidemmän päälle romukasoihin turtuu, eikä 70-vuotiaana jaksa enää siivousprojektiin lähteä.

Tavarat voi antaa pois tai myydä Tori.fi:ssä tai viedä kierrätysasemalle.

Työkaluja pöydällä

Itsepalveluvarastot ratkaisuna?

Itsepalveluvarastot ovat mainioita väliaikaisia tavaran säilytyspaikkoja esim. putkiremontin tai muuton yhteydessä. Kannattaa miettiä kuitenkin, onko itsepalveluvarasto järkevin tapa säilyttää vanhoja venetauluja tai Ikean sänkyrunkoa.

Älä varastoi turhaa, vaan vähennä, koska ratkaisu tilantarpeeseen sekä harrastamiseen todennäköisesti löytyy omasta tallista. Tallin siivoamiselle kannattaa varata aikaa.

Nosto-oviasentaja asentaa nosto-ovea nosto-oviremontissa. Doorway nosto-ovi autotalleihin.

Mistä tekijät autotallin remontin tekemiseen?

Kun viimein autotalli on saatu puhtaaksi, on aika remontoida se.

Annoimme edellisessä postauksessa vinkkejä, miten autotallia voi remontoida ja varustella.

Keskitymme kuitenkin tässä postauksessa autotallin remontoijan löytämiseen.

Autotallin isompi remontti kannattaa tehdä samaan aikaan jonkun muun remontin yhteydessä. Kun vauhtiin on päästy, on helppo laittaa tuulemaan samalla.

Tallin lattian korjaamiseen, kipsilevyjen reikien täyttöön ja maalaukseen sekä valaistuksen ja sähköjen uusimiseen löytyy tekijä nopeasti googlettamalla paikallista rakennusurakoitsijaa. 

Suosittelemme käyttämään Urakkamaailmaa niiden töiden kilpailuttamiseen, mitä et pysty itse tekemään. Voit löytää jopa yhden tekijän tekemään kaikki työt.

Luvanvaraiset LVI- ja sähkötyöt jätä ammattilaiselle.

Doorway DW2 - Aaltokuvio rappauspinnalla

Autotallin remontin aloittaminen nosto-ovesta

Autotallin remontoiminen kannattaa aloittaa nosto-ovesta. Nosto-ovi on autotallin käytön kannalta tallin olennaisin elementti ja nostaa merkittävästi tallin ulkonäköä sekä varustelutasoa.

Doorwaylla olemme asentaneet yli 30 000 nosto-ovea ympäri Pohjoismaita ja toteuttaneet yli 5 000 nosto-oviremonttia. Teemme remontin päivässä. Viemme vanhat ovet pois ja asennamme uudet ilman vaivaa.

Doorwayn autotallin nosto-oviremontin toimitussisältö sisältää kaiken, mitä autotallin ovelta voit toivoa:

  1. Suunnittelemme remontin kanssasi ja saat tarjouksen toiveidesi mukaan.
  2. Tarkistusmittaamme aukon nosto-oven valmistusta varten.
  3. Nosto-ovi valmistetaan omassa tuotannossamme Kiimingissä mittatilauksena.
  4. Logistiikka toimittaa oven kotiovellesi sääsuojattuna.
  5. Nosto-oviremontti alkaa.
  6. Vanhat ovet puretaan pois ja purkujätteet otetaan mukaan.
  7. Vanhan aukon runko- ja muutostyöt tehdään – vanhat ja uudet rakenteet sovitetaan yhteen
  8. Pielityöt tehdään oven ympärille.
  9. Ovikynnyksen ja kynnyspellin teko, oikaisu, tuenta, eristys ja laitto. Varmistetaan, että vesi ohjataan pois rakenteista, eikä vesi jää seisomaan nosto-oven kohdalle.
  10. Nosto-oven ja automatiikan asennus.
  11. Työjälkien siivous.
  12. Käytön opastus.
  13. Valmiin kohteen luovutus.

Yksi tärkeimmistä ja elämää helpottavista autotallin varusteista on autotallin ovi. Jos haluat pitkäikäisen sekä helppokäyttöisen oven autotalliisi, kannattaa kysyä aina vaihtoehtoinen tarjous nosto-ovesta Doorwaylta. Doorwaylla autamme kaikkia asiakkaita löytämään parhaan oviratkaisun, joka on helppokäyttöinen ja kestää aikaa. Nosto-ovimallistomme löydät täältä >>

Doorwaylla olemme asentaneet yli 30 000 ovea ympäri Pohjoismaita ja toteuttaneet yli 5 000 autotallin oviremonttia. Asennamme uudet ovet ja teemme remontin päivässä. Huollamme myös kaikki nosto-ovimerkit ja mallit.

Jätä tarjouspyyntö, niin laskemme sinulle tarjouksen. Meiltä saat myös edullisen, sinulle sopivan, korottoman rahoituksen.

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Olen kiinnostunut
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Avainsanat:

Jaa: